Sain käsiini monta kansiollista erilaisia mattonäytepaloja erään sisustustuunnittelijan lopettaessa toimintaansa. Näytepalat olivat pieniä, postimerkin kokoisesta noin 15x15 cm kokoisiin ja ne oli tiukasti liimattu kartonkikansioihin. Näistä ei mattoa kannattanut tehdä, mutta hauska, äänimaisemaa pehmentävä pikaryijy niistä syntyisi.
Leikkasin pohjaksi ison ympyrän pahvilaatikosta naruharpin avulla.
Peitin kartonkiympyrän pinnan vahvalla, 2-puoleisella mattoteipillä. Valikoin mattopaloista sisustukseen sopivat värit ja aloitin sommittelun keskeltä ympyrää. Irroitin vain muutaman teippirivin suojakalvon kerralla ja painoin palat tiiviistin toisiaan vasten ja tiukasti kiinni pohjaan. Koska palat olivat hyvin erikokoisia, piti niitä leikata sopivan kokoisiksi sommittelun edetessä sekä ympyrän kehää myötäilemään, Leikkaaminen onnistui hyvin saksilla tai mattoveitsellä.
Lopuksi liimasin vielä toisen pahviympyrän vahvistamaan rakennetta, ja painoin pahvin seinään kiinnitettyihin ruuveihin. Tämä mattopalaryijy muistuttaa kovasti ilmakuvaa maaseudulta, erilaiset peltotilkut täplittävät maisemaa. Pikaryijy se on siksi, että pitkään muhineen idean ja käsivoimia vaatineen palojen repimisen jälkeen itse ryijyn sommittelu sujui kahdessa illassa.